Meille kaikille on tuttu ilmaus Jobin posti. Se kuvannee jotain ikävää asiaa tai asioita elämässämme. Lähtökohtana varmaankin Raamatun kuvaus Jobin koettelemuksista. Jumala salli saatanan koetella Jobia aivan uskomattomien tapahtumien sarjalla, jonka seurauksena Job menetti: karjansa, paimenensa, palvelijansa, lapsensa, kotinsa, viimein oman terveytensä istuen lopulta paiseiden peittämänä tuhkakasassa. Liekö oman kotinsa tuhkassa, raapien paiseitansa ruukun palalla. Mutta mitä hän ei menettänyt, uskoaan kaikki- valtiaaseen oikeudenmukaiseen Jumalaan. Hänen vahva uskonsa oikeuden mukaiseen Jumalaan synnytti samalla hänessä ongelman, voimakkaan ristiriidan, jota hän ei voinut, osannut selittää. Siinä epäonnistuivat myös hänen kolme ystäväänsä; Elifas, Bildad ja Soofar. He pyrkivät osoittamaan Jobille, että kaikki onnettomuudet, kärsimykset, ovat lopulta Jumalan rangaistuksia synneistämme. Ratkaisemattoman ongelman Jobille ja heille synnytti tietämättömyys keskustelusta Jumalan ja saatanan välillä.
Meidänkin ongelmamme, koetuksemme, voivat synnyttää samanlaisia kysymyksiä, mitä Job koki kärsimystensä keskellä. Periaatteessa samasta syystä, tietoisuudesta vanhurskaasta oikeudenmukaisesta, rakastavasta Jumalasta. Sillä niin kuin Job ja hänen ystävänsä eivät tienneet keskustelusta taivaassa, emme mekään tiedä niitä aivoituksia, joita Hänellä on elämäämme ajatellen. Mekin voimme olla neuvottomia, kapinoida Jobin tavoin. Se on inhimillistä. Perimältään on merkityksellistä Jeesuksen sanat Martalle. Lk 10:41-42. ”Martta sinä huolehdit ja hätäilet monista asioista, mutta vain yksi on tarpeen, Maria on valinnut hyvän osan, eikä sitä oteta häneltä pois” Ei myöskään meiltä. Pidetään luottamus, usko Jumalaan, Kristukseen ja voitto on varma.
JUMALAN SEURAKUNTATäydellinen joukkoko? Ei suinkaan, kaikkea muuta. Mikä sitten tekee jostakin yhteen kokoontuvasta ryhmästä Jumalan seurakunnan?
Vastaus löytyy Jumalan sanasta. Kun aikalaiset arvioivat, kuka Jeesus on, vastaukset olivat hyvin moninaisia, mutta kaikki inhimillisiä. Jeesus kysyi samaa myös opetuslapsiltaan. Tavan mukaan Pietari vastasi ensimmäisenä:
Matt: 16:18 "Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika". Jeesus vastasi Pietarille. "Autuas, vanhurskas, olet sinä Simon Joonan poika, sillä sitä ei liha eikä veri ole sitä sinulle ilmoittanut, vaan Minun Taivaallinen Isäni, joka on taivaissa. Ja Jeesus jatkaa sanoen Pietarille
"Sinä olet Pietari ja tälle kalliolle Minä rakennan seurakuntani. Eivätkä tuonelan portit sitä voita". Pietarin nimi viittaa kallioon, eli Petros merkitsee kallion lohkare. Katolinen kirkko on ominut Pietarin "avaimet" joista Jeesus puhuu suoraan Pietarille.
"Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet". eikä ole ihme, että tuon kirkkokunnan toimet ja oppi ovatkin uskonnollisia, inhimillisiä, Pietarin avaimiin perustuvia.
Jumalan seurakunnat, ovat kaikkina aikoina muodostuneet ihmisistä, jotka Jumala on kutsunut, joille Hän on tehnyt Jeesuksesta Jumalan ainosyntyisen pojan syntiemme sovittajan ja jotka ovat Hänet vastaanottaneet uudestisyntyen ylhäältä Jumalan lapsiksi.
Jumalan seurakunnan jäseniin, niin kuin Pietariinkin, vaikka hän olikin merkittävä apostoli, sopii
Jes. 51:1 mahtava ilmoitus: "Kuulkaa minua te, jotka pyritte vanhurskauteen, te jotka etsitte Herraa, katsokaa kalliota, josta teidät on lohkaistu ja kaivosaukkoa, josta teidät on louhittu". Vain vanhurskaat, uudestisyntyneet pyrkivät vanhurskauteen, monesti epäonnistuen mutta pyrkivät. Jumala on irrottanut heidät maailman kalliosta, kutsullaan, Hengellään, sanansa miekalla, moukarilla, tehnyt eläviksi kiviksi, lapsikseen.
Jeesuksen vastaanottaneiden, uudestisyntyneiden, vajavaisten uskovien joukko on Jumalan seurakunnan yhteisö, on ollut ja tulee olemaan, aina sen kotiinkutsuun, taivaaseen asti.
Tätä yhteisöä, seurakuntaa eivät tuonelan eli kuoleman portit vangitse, voita. Sen jäsenet niin kuin on sanottu, ovat
syntyneet kahdesti, luonnollisen syntymän ja uudestisyntymän kautta ja kuolevat vain kerran, jos Herran tulemus ja ylöstempaus viipyy heidän kohdallaan. Toiset syntyvät vain kerran,
luonnollisen syntymän ja kuolevat kahdesti luonnollisen kuoleman ja hengellisen, ikuisen eron elävästä Jumalasta, kadotuksen helvetissä.
On suuremmoinen armo ja etuoikeus kuulua Jumalan seurakuntaan sen koosta ja meidän puutteistamme huolimatta. Tällainen yhteisö on myös Kuusankosken Helluntaiseurakunta. Jumalan seurakunta on aina taistellut olemassa olostaan. Se on silti säilynyt, ei omasta voimastaan, vaan Jumalan voimasta, Hengestä johtuen.
Lähitaistelut käydään itsekunkin, omassa sydämessä, sisimmässä. Sillä lihamme mieli on aina vastaan Hengen mieltä, jonka olemme saaneet Jumalalta. Siksi sana kehottaakin meitä,
ettemme tuntisi toisiamme lihan mielen mukaan, vaan Jumalan Hengen mukaan nähden hengellämme Jeesuksen toinen toisissamme. Rohkaisen sinua rakas sisareni ja veljeni ihanalla Jumalan sanalla:
Fil. 3:20-21 "Mutta meidän yhdyskuntamme on taivaissa ja sieltä ,e odotamme Herraa Jeesusta Kristusta Vapahtajaksi. Hän muuttaa meidän alennustilassa olevan ruumiimme kirkkautensa ruumiin kaltaiseksi sillä voimallaan, jolla Hän myös kykenee alistamaan kaikki valtaansa".
Aamen, hallelujaa!!!
Sinua siunaten Veikko SiekkinenRUOSKAA JA RAKKAUTTAHeb. 12:6 - 7.”Sillä joita Jumala rakastaa, sitä Hän kurittaa. Hän ruoskii jokaista lasta, jonka Hän ottaa huomaansa.”
Kärsimys on teille kasvatusta. Jumala kohtelee teitä niinkuin lastaan. Mikä on se lapsi, jota isä ei kurita.? Varmaan vaikeasti ymmärrettävä Jumalan sanan ilmoitus. Ehkä erityisesti
meille, tämän ajan uskoville, jotka olemme tottuneet kuulemaan sanoman
vain armollisesta rakastavasta Jumalasta. Ei niinkään kurittavasta saati ruoskivasta Herrastamme.
Niinkuin monen asian kohdalla näkökulma asioihin on usein ratkaiseva. Se on erityisen totta ajatellen edellä olleita jakeita. Pääpaino niissä ei kuitenkaan ole kuritus, kasvatus eikä varsinkaan ruoskinta.
Ei vaan Jumalan rakkaus lapsiaan kohtaan, Hänen valintansa, Hänen huolenpitonsa.
Näissäkin jakeissa loistaa ennen muuta Jumalan kirkkaus, huolenpito ja rakastava kurituksensa.
Monet, ehkä kaikkikin Hänen lapsensa ovat läpikäyneet elämässään vaiheita,
jotka haastavat käsityksemme Jumalan rakkaudesta. Elämässämme on varmasti asioita, tapahtumia, jotka eivät saa selitystä, ainakaan oikeaa selitystä tässä ajassa. Olemme ikuisuusolentoja matkalla taivaaseen iankaikkiseen elämään. Ehkä olisi viisasta vain luottaa siihen, että perillä kaikki selviää.
Meidän ei toisaalta tarvitse ponnistella johonkin ylihengelliseen tilaan vaikeuksissamme.
Jumala ymmärtää katkeruutemme, kysymyksemmekin. Miksi?
On hienoa, että, samaisessa Hebrealaisille kirjeessä on meitä heikkoja uskovia ajatellen lohduttava sana.
Hebr. 12:11.
”Mikään kuritus, saati ruoskinta, ei tosin sillä kertaa näytä olevan iloksi, vaan murheeksi, mutta jälkeenpäin se antaa hedelmänään vanhurskauden ja rauhan niille, jotka on sen avulla harjoitettu”.
Ei siis aina tarvitse riemuita kurituksesta, onpa ihanaa. Ei aina etsiä selitystä kaikkeen, hymyillä, vaikka tekisi mieli irvistää. Ja jos alaikäisyytemme kapalot oikein kiristävät ja tekisi mieli omavoimaisesti
päästä niistä ja vaikeuksista eroon. On ehkä syytä nöyrästi lukea vapahtajastamme Jeesuksesta kertova jae,
Hebr. 5:8.
”Vaikka Hän oli Jumalan poika Hän oppi kuuliaisuuden siitä, mitä kärsi.”
Hän on kärsinyt ja ollut kiusattu. Mitkään elämämme vaiheet eivät ole Hänelle vieraita, miten turvallista tietää, Hän ymmärtää..
Nämä Jumalan sanankohdat nousivat mieleeni, kun Kotkan keskus-sairaalan syöpäosastolla olin leikkauksen jälkeen toipilaana erittäin heikkokuntoisena, 13 kiloa laihtuneena. Monta vuorokautta syömätönnä ja juomatonna tiputuspussien nesteen varassa.
Kohokohdaksi ennen kotiinlähtöä muodostui ensimmäinen vaatimaton ateria: jotain löysää vihanneskeittoa ja pala ruisleipää. Kun vapisevin käsin levitin voinappia leivälle, nousi sydämestäni kiitos Jumalalle ja poskilleni kyyneleet, elämä taitaa sittenkin jatkua.
Nyt olen ollut toista kuukautta kotona. Syöpähoitoon kuuluvat sytostaattihoidot ovat alkaneet.
Lopulta kaikki on minuakin rakastavan ja kurittavan Taivaallisen isän kädessä.
Teitä kaikkia siunaten ja esirukouksistanne kiittäen veljenne, Veikko Siekkinen
ASKEL KERRALLAAN